Ps. 78
Kuuntele, kansani, mitä opetan,
tarkatkaa sanojani, te kaikki.
Minä aion esittää viisaiden mietteitä,
tuon julki menneisyyden arvoituksia,
vanhoja asioita, joista olemme kuulleet,
joista isämme ovat meille kertoneet.
Me emme salaa niitä lapsiltamme
vaan kerromme tulevillekin polville Herran voimasta,
Herran teoista, ihmeistä, joita hän on tehnyt.
Hän sääti Jaakobille säädöksensä,
hän antoi Israelille lakinsa
ja käski meidän isiämme opettamaan ne lapsilleen,
jotta tulevakin polvi ne tuntisi,
jotta vastedes syntyvätkin ne oppisivat
ja kertoisivat omille lapsilleen.
Jumalaan heidän tulee turvautua,
muistaa, mitä hän on tehnyt,
ja noudattaa hänen käskyjään,
jotta eivät olisi kuin isänsä, nuo tottelemattomat ja uppiniskaiset,
jotka häilyivät sinne tänne eivätkä pysyneet uskollisina Jumalalle.
Kunnia Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle,
niin kuin oli alussa, nyt on ja aina,
iankaikkisesta iankaikkiseen. Aamen.
Pojasta polvi paranee, kuuluu vanha sanonta. Toisaalta saatetaan sanoa, että ennen oli kaikki paremmin. Onko maailma menossa huonompaan vai parempaan suuntaan? Vastaus riippuu täysin siitä, keneltä sitä kysyy. Hollantilainen historioitsija Rutger Bregman kirjoitti pari vuotta sitten bestsellerin nimeltä Hyvän historia. Hän ei usko synkkään ihmiskuvaan, siihen, että suitsimatta ja oikeissa olosuhteissa kuka tahansa kykenee silmittömään julmuuteen. Bregman perustelee lukuisin esimerkein, että katastrofitilanteissa on pikemminkin tullut esiin ihmisluonnon solidaarisuus, auttamishalu ja hyvyys kuin itsekkyys.
Sen jälkeen, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan ja venäläisten sotilaiden kammottavat sotarikokset ovat tulleet ilmi, on moni julistanut Bregmanin ajattelun vanhentuneeksi. Katsokaa nyt, miten paha ihminen on. Tällaisia me olemme.
Jos pojasta polvi paranisi, olisi ihmiskunnan historia pelkkää riemuvoittoa, eikä menneille sukupolville tarvitsisi antaa mitään painoarvoa. Mehän tiedämme ja toimimme paremmin. Jos taas ennen oli kaikki paremmin ja maailma menee vain huonompaan suuntaan, ei mitään ole tehtävissä. Pahaa tapahtuu, koska olemme pahoja. Voimme kyllä kauhistella ja harmitella pahaa, jonka näemme ympärillämme, mutta minkäs sille voi. Tällaisia me nyt vain olemme.
Tällainen minä vain olen enkä muuksi muutu, on lamaannuttava ajatus. Rutger Bregman sanoo, että kun ihmiseen uskotaan, hän käyttäytyy sen mukaisesti. Se ei varsinaisesti ole uusi ajatus. Ajattelen Jeesusta ja sitä, miten hän kohtasi ihmisiä, joihin muut eivät uskoneet eivätkä antaneet mahdollisuutta. Jeesus näki heidät, puhutteli heitä ja uskoi heihin. Se sytytti ihmisissä uskon liekin. Vapauttavan ja elävöittävän uskon, joka ajaa lamaannuksen tiehensä. En koskaan voi olla niin kelvoton, etteikö Jumala haluaisi minua yhteyteensä. Toivottomimmillakin tapauksilla on toivoa Kristuksen yhteydessä, sillä Hän kasvaa meissä ja muuttaa meitä.
Niinpä psalminkirjoittajakin saattaa samassa psalmissa kehottaa kuuntelemaan menneiden sukupolvien viisautta ja toisaalta todeta, että isiemme elämä ei ollut esimerkillistä, vaan meidän olisi kyettävä parempaan. Älkää tehkö niin kuin he tekivät, vaan niin kuin he sanoivat. Myöskään Jeesuksen opetuksia ei tee tyhjäksi se, että emme kykene niitä toteuttamaan. Saan tarrautua kiinni Jumalan lupauksiin, antaa niiden piirtyä sydämeeni ja luottaa siihen, että Jumala luo uutta.
Rukoilemme.
Elävä Jumala,
joka päivä uutisissa vastaan lyö ihmisen pahuus. Sen vyöry uhkaa turruttaa.
Kiinnitä minut yhä vahvemmin yhteyteesi ja varusta minut uskolla, toivolla ja rakkaudella.
Nämä käteni, jotka niin usein repivät ja satuttavat, voivat myös lohduttaa ja rakentaa,
sinun avullasi ja sinun voimallasi. Aamen.
Ota vastaan siunaus.
Siunatkoon sinua kaikkivaltias ja armollinen Jumala,
Isä ja Poika ja Pyhä Henki. Aamen.
Päivi Vähäkangas 