Suuremmat syntiset

Luuk. 13:1–5

Juuri silloin Jeesuksen luona oli ihmisiä, jotka kertoivat hänelle joidenkin galilealaisten kohtalosta. Kun nämä olivat tulleet uhraamaan, Pilatus oli käskenyt tappaa heidät ja heidän verensä oli sekoittunut uhrieläinten vereen. Jeesus kysyi: »Luuletteko, että he joutuivat kärsimään, koska olivat syntisempiä kuin muut galilealaiset? Siitä ei missään tapauksessa ole kyse. Minä sanon teille, että jos ette muuta elämänne suuntaa, te kaikki tuhoudutte niin kuin he. Entä ne 18 ihmistä, jotka sortuva torni tappoi Siloassa? Luuletteko, että he olivat syyllisempiä kuin muut jerusalemilaiset? Eivät missään tapauksessa. Minä sanon teille, että te kaikki tuhoudutte niin kuin he, jos ette muuta elämänne suuntaa.

Katsoin eilen elokuvan, jonka muistan tehneen minuun suuren vaikutuksen 90-luvulla, mutta jota en ole sen jälkeen nähnyt uudestaan ennen kuin nyt. Kyseessä on Kieslowskin Kolme väriä -trilogian kolmas osa, Punainen. Siinä nuori nainen tutustuu sattumalta vanhaan mieheen ja yllättää tämän salakuuntelemasta naapuruston puheluita. Nainen on järkyttynyt miehen laittomasta harrastuksesta. Hän pitää tekoa moraalittomana ja miestäkin sen vuoksi iljettävänä. He käyvät keskusteluja siitä, mikä on oikein ja mikä väärin. Vanha mies, eläkkeellä oleva tuomari, kertoo naiselle uransa varrella kohtaamistaan ihmisistä. Hän kertoo miehestä, jolle julisti vapauttavan tuomion. Jonkin aikaa myöhemmin tuli ilmi, että mies olikin ollut syyllinen. Asia jäi vaivaamaan tuomaria, kunnes hän vuosia myöhemmin kohtasi uudestaan tuon miehen. Hänellä oli nyt perhe ja työ ja rikollinen elämä oli jäänyt taakse. Niin ei kenties olisi ollut, jos mies olisi joutunut vankilaan. Vanha mies kertoi myös niistä ihmisistä, joille oli langettanut tuomio ja sanoi: heidän asemassaan minäkin olisin toiminut niin kuin he. Olisin varastanut, kavaltanut, valehdellut. Tiedän, että tuomioni olivat oikeita ja teot väärin, mutta olisin tehnyt samoin, jos olisin ollut heidän asemassaan.

Kuka on muita moraalisempi? Kenellä on varaa tuomita toinen? Näitä kysymyksiä jäin miettimään elokuvan jälkeen ja ne resonoivat tämän päivän raamatuntekstien kanssa. Niiden kaikkien kolmen kantava teema on nimittäin synti. Ei kuitenkaan se, mitä synti on, vaan miten me suhtaudumme syntiin.

Luukkaan evankeliumissa Jeesus viittaa kahteen tragediaan. Toinen niistä on ihmisen julmuuden aiheuttama ja toinen puhdas onnettomuus. Evankelista Luukas kertoo Pilatuksen surmauttaneen uhraamaan tulleita galilealaisia. Pilatus oli sivumennen sanoen historiakirjoitusten perusteella julma hallitsija, joka ei piitannut hallitsemansa alueen juutalaisten tavoista. Evankeliumeissahan ei tällaisesta puolesta raportoida. Siloan tornista saati sen sortumisesta ei muissa lähteissä ole tietoa. Evankelistan perimätieto kuitenkin tuntee tällaisen onnettomuuden. Yhteistä molemmille tragedioille on spekulointi siitä, että tapahtumat olivat Jumalan rangaistusta tragedioissa menehtyneiden syntiin. Tällaisen tulkinnan Jeesus tyrmää suorapuheisesti.

Jo Vanhassa testamentissa tunnetaan se paradoksi, että jumalattomien elämä kukoistaa kun taas hurskaat kohtaavat kärsimystä ja epäoikeudenmukaisuutta. Koko Jobin kirja rakentuu tämän kysymyksen ympärille, kun Jumala antaa saatanalle luvan koetella Jobia mielin määrin. Job menettää perheensä, talonsa, omaisuutensa ja terveytensä eikä ymmärrä miksi. Hän ei saa muuta vastausta kuin Jumalan suuruuden ja Jumalan tekojen tuntemattomuuden. Myös psalminkirjoittaja palaa toistuvasti kyselemään sitä, miksi jumalattomat menestyvät, mutta oikeamieliset eivät? Miksi synti saa rehottaa ja paha valtaa alaa?

Kristillisessä perinteessä on silti sitkeästi elänyt ajatus, että tuhoisat onnettomuudet ovat rangaistusta synneistä. Tällaista puheenpartta kuuli muun muassa Estonian upottua.

Synti yleiskäsitteenä on hiipunut ajattelustamme, mutta yhä edelleen onnettomuuden uhreista etsitään vikaa. Juhannuksena hukkumalla kuolleen nuoren miehen sisko kertoo sanomalehdessä, miten pahalta tuntuu, kun hänen veljensä kuolemalla irvailtiin ja sitä pidettiin ansaittuna. Yhä edelleen raiskatuiksi tulleet naiset joutuvat kamppailemaan niiden ajatusten kanssa, että oliko tapahtunut omaa syytäni. Vakavasti sairastuneiden elämäntapoja syynätään ja etsitään niistä selitystä sairaudelle. Jopa Gazan sodassa kuolleista lapsista uutisoidessa joku aina sanoo, että se on oikeutettua ja ansaittua, koska palestiinalaiset tukevat Hamasta. Tulkoon siis veri heidän ja heidän lastensa päälle. Välimerellä kuoleville pakolaisille kohautetaan olkia: mitäs läksivät. Ikään kuin se, että tragedia ei ole osunut omalle kohdalle olisi omaa ansiota. Syyn etsiminen uhreista kertoo myös siitä, miten paljon elämän sattumanvaraisuus kauhistuttaa. Niin paljon, että sen kieltää ja uskoo menestyksen tai onnettomuuden olevan omissa käsissä. Mutta jos Jumala ei säästänyt Jobiakaan, miksi hän säästäisi minut?

”Luuletteko, että he olivat syyllistyneet sen pahempaan kuin muut?” kysyy Jeesus. ”Minä sanon teille, että te kaikki tuhoudutte niin kuin he, jos ette muuta elämänne suuntaa.”

Kun Raamatussa puhutaan synnistä, puhutaan usein Jumalan vihasta ja tuomiosta. Näitäkin Jeesuksen sanoja on vaikea ottaa vastaan. Hänenhän piti olla armon tuoja, ei tuomion julistaja. Jeesus ei kuitenkaan vain silitä päätä, vaan hän murskaa ihmisen itsetyytyväisyyden ja ylemmyydentunnon. Kommentillaan hän työntää ihmisen takaisin hänen omien rajojensa sisäpuolelle. Kukaan ei pääse pakoon omia syntejään eikä omien syntiensä seurauksia, vaikka kuinka melskaisi toisen synneistä.

Jobin kirjassa kysytään, ketä synti loukkaa ja rikkoo? Vastaus on hitusen yllättävä. Voisihan ajatella perinteiseen tapaan, että synti on majesteettirikos Jumalaa vastaan. Jobin ystävä kuitenkin tuumii, että mitä se Jumalaa liikuttaa, jos teet syntiä. Tai mitä oikein pystyt antamaan Jumalalle oikein elämällä? Ihmistä, itsesi kaltaista, sinun syntisi satuttavat.

Ihmistä, itsesi kaltaista, sinun syntisi satuttavat. Sinua ja ihmisiä sinun ympärilläsi. Siksi Jeesus vetoaa meihin, että me kaikki tuhoudumme, jos emme muuta elämämme suuntaa. Me tiedämme sen, monilla tavoin, monissa asioissa, vaikka emme haluakaan ajatella sitä.

Ihan kaikilta osin en kuitenkaan pidä Jobin hyvää tarkoittavan ystävän neuvoa oikeana. En pidä totuudenmukaisena sitä, että meidän syntimme eivät liikuttaisi Jumalaa. Sillä ihmiseksi tullut ja ihmisyyteen sitoutunut Jumala ei ole välinpitämätön tämän maailman kärsimykselle. Siksi synti, joka satuttaa ihmistä ja luomakuntaa, satuttaa myös Jumalaa. Siksi Jumala tarjoaa uuden alun mahdollisuutta ja muistuttaa, että se ei koskaan ole liian myöhäistä.

Saarna pidetty Munkkivuoren kirkossa 23.6.2024