Minkälainen kuva rakkaudesta syntyy iskelmiä kuuntelemalla? Rakkaushan on varsin kantava teema kevyessä musiikissa. Se voi olla ylevää, kohottavaa, riutuvaa, kaipaavaa, palvovaa, pakahduttavaa, mutta se on lähes aina romanttista rakkautta, parisuhderakkautta.
Kuulimme äsken Paavalin tekstin ensimmäisestä Korinttilaiskirjeestä. Se on tuttu teksti vihkitilaisuuksista. Lähes kaikki vihkiparit valitsevat useiden raamatunkohtien joukosta ääneen luettavaksi juuri tämän, rakkauden ylistyksen. Iskelmien tavoin se vahvistaa mielikuvaa, että rakkaudessa on kyse varsin kapeasta alasta. Jos meiltä kysytään, keitä me rakastamme, mainitsemme puolison, lapset, muut perheenjäsenet, ehkä muutaman läheisimmän ystävän. Rakkauden piirimme on varsin suppea.
Joku voi ihmetellä, miksi Paavalin sanat rakkaudesta ovat juuri laskiaissunnuntain teksti. Mitä tekemistä rakkaudella on paastonajan alkamisen kanssa? Harvempi sen sijaan ihmettelee, miksi tämä Paavalin teksti luetaan vihkitilaisuudessa, vaikka se ei puhu lainkaan parisuhderakkaudesta.
Millaiseen kontekstiin tämä rakkauden ylistys tarkalleen ottaen kuuluu? Paavalin kirjeessä korinttolaisille hän on edellisessä luvussa kirjoittanut, että Pyhä Henki antaa meille erilaisia lahjoja, erityisiä kykyjä ja taitoja yhteisen hyvän edistämiseen. Sen jälkeen hän muistuttaa meitä siitä, että olemme yhdessä Kristuksen ruumis. Jokainen meistä on tämän ruumiin jäsen. Jäsenet ovat erilaisia ja niillä on eri tehtäviä, mutta jokaista tarvitaan. Meillä on kuitenkin taipumusta arvottaa jäseniä keskenään ja häpeillä ja peittää vähäarvoisina pidettyjä ruumiinjäseniä. Yksi ruumiinosa ei voi sanoa toiselle, etten tarvitse sinua. Välttämättömimpiä ovat ne, joita pidetään heikoimpana, muistuttaa Paavali.
Kuvailtuaan Pyhän Hengen antamia lahjoja, Paavali sitten täräyttää: vaikka minulla olisi kaikki mahdolliset tiedot ja taidot ja kaikki usko, mutta minulta puuttuisi rakkaus, en olisi mitään. Sen jälkeen hän kuvailee, miten rakkaus ilmenee. Korintin seurakunnassa oli monenlaisia sisäisiä ongelmia, niin kuin seurakunnissa on ollut kautta aikojen. Oli keskinäistä kilpailua, kuppikuntia, ylpeyttä, toisten vähättelyä ja ulossulkemista. Tähän Paavali halusi puuttua muistuttamalla, että millään kyvyillä, taidoilla ja tiedoilla tai edes uskon määrällä ja oikeaoppisuudella ei ole mitään merkitystä, jos tavastamme olla toistemme kanssa puuttuu rakkaus. Paavalille rakkaus ei ole sanoja tai tunteita, vaan tekoja: rakkaus ilmenee tavassamme olla toisten ihmisten kanssa. Rakkauden tulee olla ohjaava voima kaikessa toiminnassamme kaikkien ihmisten kanssa.
Viime viikkoina olemme kasvavan epäuskon vallassa seuranneet maailman tapahtumia. Venäjän ja USAn johtajat ovat sopimassa diiliä, jossa oikeudenmukaisuudella, kohtuudella saati sitten rakkaudella ei ole mitään sijaa. Zelenskyin vierailu Valkoisessa talossa oli sivustakatsojallekin kuin isku palleaan. Se, mitä näemme, vaikuttaa Paavalin rakkauden kuvauksen täydelliseltä kääntöpuolelta. Näemme ylpeyttä ja pöyhkeilyä, sopimatonta käytöstä, oman edun etsimistä, katkeruutta ja vääryyden voitosta iloitsemista. Se ei ole kristityn tie. Meidän kutsumuksemme on paljastaa vääryys ja vastustaa sitä, ei iloita vääryyden voittaessa. Se, joka ottaa Raamatun tosissaan, ei voi hyväksyä heikommassa asemassa olevan nöyryyttämistä ja hyväksikäyttöä, tosiasioiden kieltämistä ja valheiden levittämistä. Sellainen on jumalatonta toimintaa. Siitä puuttuu sekä rakkaus että oikeus.
Muistatteko takavuosikymmenten taistelulaulun Kenen joukoissa seisot? Siinä lauletaan, että ”jääköön rakkaudesta puhuminen pastorien houreiksi”. Täällä taas yksi pastori hourii rakkaudesta, koska siitä ei vaan voi olla puhumatta. Koska ilman sitä ei ole elämää. Tuon laulun kertosäkeessä sanotaan, että ”ei synny rakkautta ilman oikeutta”. Rakkaus ja oikeus kyllä kulkevat käsi kädessä, mutta en ole varma, onko tuo oikea järjestys. Oikeus ei synnytä rakkautta. Sen sijaan rakkauteen sisältyy oikeudenmukaisuuden nälkä.
Sen vuoksi Korintilaiskirjeen rakkauden ylistys on aivan oikealla paikallaan laskiaissunnuntain tekstien joukossa. Päivän evankeliumi kertoo Jeesuksen rakkaudenteosta, joka jälleen kerran kohdistui sellaiselle suunnalle, jonka muut olisivat ohittaneet. Tien pientareella istuva sokea kerjäläinen huusi apua Jeesukselta. Hänet yritettiin hiljentää, sehän on tavallinen tapa, millä kiusallisiksi koetut ihmiset kohdataan. Jäin miettimään ketkä olivat niitä, jotka käskivät hänen olla hiljaa ja lakata pyytämästä apua? Todennäköisesti he olivat Jeesuksen seuraajia, jotka kulkivat Jeesuksen matkassa kohti Jerikoa. Mitä oikeutta tuolla syrjäytyneellä on häiritä Jeesusta ja vaatia häneltä apua? he saattoivat ajatella. Hänellä ei ole oikeutta siihen ja meillä on oikeus ohittaa hänet.
Mutta Jeesus pysähtyi. Jälleen kerran hän osoitti, että jos meillä ei ole rakkautta, meillä ei ole mitään. Hän pysähtyi sen ihmisen kohdalle, jonka ohi muut kävelivät ja kysyi: mitä haluat, että teen sinulle? Sellaista kysymystä syrjäytetyt eivät useinkaan kuule. Yleensä heidän puolestaan päätetään, mikä on heille parasta. Silloin jalkoihin jää sekä oikeus että rakkaus.
Luen vielä päivän Vanhan testamentin tekstin profeetta Jesajan kirjasta. Yleensä Uutta testamenttia luetaan Vanhaa testamenttia vasten, mutta tänään se toimii toisinkin päin. Kuuntele siis tämä muistaen, millaisena Paavali kuvaa rakkautta Korinttilaiskirjeessä. Se mitä Jesaja peräänkuuluttaa, on tuon rakkauden esiin tuomista. Tähän Jumala meitä kutsuu:
Toisenlaista paastoa minä odotan:
että vapautat syyttömät kahleista,
irrotat ikeen hihnat
ja vapautat sorretut,
että murskaat kaikki ikeet,
murrat leipää nälkäiselle,
avaat kotisi kodittomalle,
vaatetat alastoman, kun hänet näet,
etkä karttele apua tarvitsevaa veljeäsi.
Silloin sinun valosi puhkeaa näkyviin kuin aamunkoi
ja hetkessä sinun haavasi kasvavat umpeen.
Vanhurskaus itse kulkee sinun edelläsi
ja Herran kirkkaus seuraa suojanasi.
Ja Herra vastaa, kun kutsut häntä,
kun huudat apua, hän sanoo: ”Tässä minä olen.”
Saarna pidetty Munkkivuoren kirkossa iskelmämessussa laskiaissunnuntaina 2.3.2025
Päivi Vähäkangas 