Päivin tukijoita

Lue Päivin tukijoiden ajatuksia siitä, miksi Päiviä kannattaa äänestää.


Ismo Dunderberg
Uuden testamentin eksegetiikan professori, Helsingin yliopisto

Olen äänioikeutettu Helsingin tuomiorovastin vaalissa, ja äänestän ilman muuta Päiviä. Voin omasta kokemuksestani sanoa, että Päivi on hyvä kuuntelija mutta osaa myös sanoa vaikealla hetkellä oikeat sanat, jotka näyttävät suuntaa eteenpäin.

Ennen kaikkea Päivi on rohkea. Hän uskaltaa käydä keskustelua ja ottaa kantaa silloinkin, kun kaikki eivät ole asioista samaa mieltä ja olisi helpompaa vaieta. Hänellä on intoa, sisua ja taitoa ajaa läpi muutoksia kirkossa, joka on usein liikkeissään tahmea ja menneeseen takertuva. Kaikkia näitä ominaisuuksia tarvitaan tuomiorovastin tehtävässä.

Päivillä olisi ollut kaikki edellytykset luoda erinomainen tutkijanura yliopistollakin, mutta hän päätti laittaa lahjansa likoon kirkon palvelukseen, ja se oli hyvä valinta.


Anna-Maria Soininvaara
Tuomiokirkkoseurakunnan seurakuntaneuvoston jäsen, Keskustakirjaston johtaja

En tuntenut Päiviä entuudestaan lainkaan, kun ryhmäni tuomiokirkkoseurakunnan seurakuntaneuvostossa  haastatteli kaikki kolme kärkihakijaa.  Päivi onnistui parhaiten vakuuttamaan minut. Hänellä on kaikki ne ominaisuudet, joita neuvosto oli tulevalta kirkkoherralta edellyttänyt – ja paljon lisää.

Päivi on hallinnollisesti pätevä, ymmärtää seurakunnan talouden ja henkilöstön tarpeet. Hän on toiminut merkittävissä tehtävissä mm kirkolliskokouksessa, ja on hyvin verkostoitunut. Ennen kaikkea hänellä on kyky kantaa vastuuta ja toimia. Hän näkee vaivaa selvittääkseen asiat perin juurin, uskaltaa laittaa itsensä likoon tärkeän asian puolesta. Hänellä on taitoa, tietoa ja rohkeutta, joita kaikkia tuomiokirkon kirkkoherra tarvitsee.

Olen myöhemmin tutustunut paremmin Päivin tekemisiin ja vaikuttunut lisää. Minuun tekee vaikutuksen erityisesti hänen pohtiva asenteensa ja syvällinen teologinen osaaminen. Hän sanoittaa kristinuskon haasteita  nykyajan kirkossakävijälle ymmärrettävällä tavalla. 


Petri Laaksonen
Tuomiokirkkoseurakunnan seurakuntaneuvoston jäsen, laulaja-säveltäjä, kasvatustieteiden maisteri

Pitkäaikaisena Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan seurakuntaneuvoston jäsenenä ja seurakuntalaisena tuen teologian tohtori, kirkkoherra, kirkolliskokousedustaja Päivi Vähäkankaan valintaa Helsingin tuomiorovastiksi. Hänen toimintansa, puheensa seka viisaat ja avarat näkemyksenä ovat tehneet minuun syvän vaikutuksen vuosien varrella. Tuomiorovasti on automaattisesti myös Helsingin hiippakunnan tuomiokapitulin jäsen. Päivin näkemyksellisyyttä ja rohkeutta tarvitaan myös siinä tehtävässä, kun rakennamme tulevaisuuden kirkkoa Helsingin hiippakunnassa ja laajemminkin koko maassa. 


Maaret Castrén
kansanedustaja (kok.)

Päivi Vähäkangas on miellyttävä ja luotettava kirkkoherra. Munkkiniemen seurakuntaneuvoston jäsenenä pidän hänen avoimesta ja asiantuntevasta tavastaan toimia. Hänellä on erinomaiset vuorovaikutustaidot ja hänen seurassaan on aina todella mielellään.


Kimmo Kääriäinen
kirkkoneuvos, kirkon ulkoasiain johtaja, Kirkkohallitus

Tunnen Päivi Vähäkankaan useiden vuosien takaa – jo siltä ajalta, kun hän työskenteli suomalaisten pappina Pohjois-Saksassa. Hän oli pidetty pappi, jolta hoitui papin tehtävien lisäksi myös kanttorin tehtävät.

Saksan vuosien jälkeen Päivi työskenteli Kirkon ulkosuomalaistyön asiantuntijana Kirkkohallituksessa. Opin tuntemaan hänet luotettavana ja idearikkaana työntekijänä, joka loi myönteistä ilmapiiriä työyhteisöön. Päivi on taitava kirjoittaja. Vankka oppineisuus on pohjana, mutta hänelle on kyky kirjoittaa selkeää ja mukaansa tempaavaa tekstiä. Ja kun kirjoittaminen luontuu, luontuu myös puhuminen ja saarnaaminen.

Päivillä on monipuolinen työkokemus. Lisäksi hänellä on laajaa kokemusta luottamustehtävistä kirkon hallinnon eri tasoilla. Yhteys ulkosuomalaistyöhön jatkuu Suomen Merimieskirkon säätiön hallituksessa. Päivi olisi erinomainen valinta tuomiorovastiksi, kotiseurakuntani kirkkoherraksi.


Liisa-Maria Voipio-Pulkki
Tuomiokirkkoseurakunnan seurakuntaneuvoston jäsen, erikoislääkäri

Päivissä yhdistyvät syvä ja turvallinen hengellisyys, seurakuntalaisten oman aktiivisuuden arvostus, ratkaisuhakuinen ote johtamiseen ja rohkeus toimia oikeudenmukaisuuden ja yhdenvertaisuuden puolesta. Uskon, että hänellä on parhaat edellytykset palvella tuomiorovastin vaativassa ja näkyvässä tehtävässä.


Lari Ahokas
Tuomiokirkkoseurakunnan seurakuntaneuvoston varapuheenjohtaja

Olen oppinut tuntemaan Päivin hiippakuntavaltuuston kautta. Päivi on rohkea ja aktiivinen kirkollinen keskustelija, jonka syvällinen teologinen asiantuntemus näkyy hänen perusteellisissa kannanotoissaan. Helsingin tuomiorovastilla on keskeinen paikka vaikuttaa Suomen kirkossa, ja Päivillä olisi parhaat edellytykset toimia tässä tehtävässä paitsi seurakunnan, myös koko kirkon hyväksi.


Iida Silfverhuth
Tuomiokirkkoseurakunnan jäsen, Päivin ystävä

Päivi Vähäkangas on ehdottomasti oma valintani tuomiorovastiksi. Hän on älykäs ja johdonmukainen keskustelija, ja hän kohtaa ihmiset arvostavasti ja lämmöllä. Päivi on kokenut johtaja ja hänen näkökulmansa asioihin on laaja-alainen ja hyvin perusteltu. Päivillä on hyvä huumorintaju, mikä antaa hänelle myös kestävyyttä vastuullisiin tehtäviin. Kotoa hän saa näkökulman nuorten maailmaan. Toivonkin, että Päivistä tulisi juuri nuorten ehdokas, sillä Päivi on tulevaisuuden johtaja.


Arvo Ollikainen
teologian ylioppilas, Tuomiokirkkoseurakunnan jäsen

Nuorena ihmisenä minulle on tärkeää, että kirkon johto ymmärtää ajan muutoksia ja kuulee sukupolveni äänen. Siksi valintani Helsingin tuomiorovastiksi on Päivi Vähäkangas. Hän edustaa avointa, kuuntelevaa ja keskustelevaa hengellisyyttä, joka ei sulje ketään ulkopuolelle. Samalla hänen teologinen osaamisensa on kaivattua ajassa, jossa kirkon sisäinen polarisaatio on yhä näkyvämpää.

Vähäkangas uskaltaa puhua vaikeistakin teemoista rehellisesti ja rakentavasti, ja juuri sitä kirkko tarvitsee ollakseen relevantti tulevaisuudessa. Vähäkankaan epäröimätön, asiantunteva ja ihmisläheinen johtamistapa luo luottamusta tilanteessa, jossa moni etsii turvallista ja avaraa yhteisöä. 

Siksi uskon, että hänen johdollaan tuomiokirkkoseurakunta voi olla aidosti elävä, avoin ja jäseniään palveleva seurakunta.


Senni Valtonen
kanttori, Johannes församling

Päivi on johtaja, joka osaa yhdistää asiantuntevan hallintotyön ja seurakunnan lämpimän yhteisöllisyyden luontevalla tavalla. Päivi on ollut esihenkilönäni Munkkiniemen seurakunnassa – eli kirkkoherrana – useiden vuosien ajan, ja koen, että hänen vahvuutensa ovat nimenomaan vahvassa johtamisessa, tarkassa hallinto-osaamisessa ja uskalluksessa tehdä päätöksiä.

Samalla Päivi on näkyvä osa seurakunnan elävää arkea ja iloista yhteisöä kohtaamisineen ja keskusteluineen. Päivi on seurakunnan oma pappi, hän osallistuu mielellään jumalanpalveluselämään ja peilaa aktiivisesti puheissaan aikamme ilmiöitä ja uskon monia ulottuvuuksia. Hänen musikaalisuutensa ja laulutaitonsa rikastuttavat messuelämää ja heijastuvat laajempaan näkyyn pyhän kokemisesta.

Päivi osaa tehdä päätöksiä, mikä juuri monelle on seurakuntatyössä vaikeaa. Hän kuuntelee keskittyneesti erilaisia näkökantoja ja perehtyy faktoihin ottaen huomioon monenlaisia seikkoja. Hän osaa keskustella rakentavasti tilanteissa, joissa ihmisillä on hyvin erilaisia ja eriäviäkin mielipiteitä. Kirkollisessa kehittämistyössä Päivi myös aktiivisesti itse kutsuu yhteistyöhön ja keskustelupöytään eri kantoja edustavia ihmisiä. Päivi on todella vahva verkostoituja, hän osaa luoda laajat yhteydet eri alueen toimijoihin niin julkisella sektorilla, yritysmaailmassa kuin kirkollisella kentälläkin. Päivi myös uskaltaa antaa seurakunnalleen kasvot – lämpimät ja turvalliset kasvot, jotka luovat kuvaa uudistuvasta kirkosta, joka antaa tilaa ihmiselle, ajattelulle, yhdenvertaisuudelle ja pyhälle.


Samuel Vogel
Senior Pastor, International Evangelical Church in Finland

Almost five years ago Päivi Vähäkangas welcomed the International Evangelical Church (IEC) to come to Munkkiniemi. We are immensely grateful for the hospitality we enjoyed and continue to experience. Having lived abroad, Päivi understands the needs and challenges of people from other contexts and countries. Over those years I have come to know and appreciate Päivi as an open and reliable partner. Whenever discussing joint projects or practical issues related to different communities operating under the same roof (Munkkiniemi Parish also hosts one of the Verkosto communities and Petrus församling), Päivi has been a very supportive, constructive and efficient cooperation partner. 


Keiju Vihreäsalo
VTT, post doc -tutkija, Helsingin yliopisto

Olen seurannut vierestä tuomiorovastivaaleja ja Päivin kampanjaa. Päivin vaalikampanja on saanut minut pohtimaan paitsi suhdettani kirkkoon, myös kirkkoa ja sen roolia yhteiskunnassa. Itse en kuulu kirkkoon — olen eronnut kirkosta aikoinaan vastalauseena, kun kirkko ei vielä hyväksynyt naispappeutta. Sosiologin silmin kirkko on edustanut minulle pölyisiä ja vanhoja arvoja, jonkinlaista kristillistä herrakerhoa. Toisaalta nykyinen yhteiskunnallinen tilanne kaipaa kipeästi tiloja, joissa toivoa ja yhteisyyttä voitaisiin vaalia. 

Tällä hetkellä meillä tuntuu olevan enemmän työkaluja ajatella ja hahmottaa, kuka minä olen, kuin hahmottaa, keitä me olemme ja mikä on se “me”, joka haluaisimme olla. Kirkolla olisi mahdollisuus jättää taakseen tunkkaiset dogmaattiset kiistat ja rakentaa sen sijaan kuulumisen tiloja. Näkisin mielelläni sellaisen kirkon, joka ei pystytä raja-aitoja, vaan synnyttää yhteisyyttä.

Päivin kaltaiset ihmiset tuovat toivoa kirkkoon. Päivillä on kyky katsoa ja käsittää samanaikaisesti suurta ja abstraktiakin ja yhdistää näkemänsä pieneen ja valintoihin, joita paikallisissa ja rajatuissa konteksteissa voi tehdä. Juuri tällaiset teot voisivat punoutua myös suureen, synnyttää jotain uutta. Olen tuntenut Päivin jo jonkin aikaa ja seurannut, miten Päivi toistuvasti ja johdonmukaisesti osaa nähdä epämääräisessä olennaisen, yhdistää älyn ja ajattelun selkeyttä lämpöön. Päivissä on rauhallista, pelotonta voimaa. Jos olisin äänioikeutettu, antaisin ilman muuta ääneni Päiville. 


Jaakko Heinimäki
Benelux-maiden merimieskirkon johtaja

Tunnen Päivi Vähäkankaan parhaiten Suomen Merimieskirkon kuvioista. Hän on rakentava, analyyttinen, älykäs ja ihmisläheinen vastuunkantaja. Se on valitettavan harvinainen yhdistelmä, mutta onneksi on Päivi. Hänen teologiset hoksottimensa ja tuntosarvensa ovat ensiluokkaisessa kunnossa, mikä on papin hommissa aina eduksi.


Auli Viitala
vapaa kirjoittaja

Päivi teki minusta, toivoni jo heittäneestä, kristityn. Hän antautui avoimeen keskusteluun ja jaksoi sana sanalta avata aikuista uskoa syntymäpakanalle. Olen Päiville ikikiitollinen keskusteluistamme, jotka johtivat kasteeseen, mutta hän itse antaa kunnian duunista Pyhälle Hengelle.


Henrietta Grönlund
Kaupunkiteologian professori, Helsingin yliopisto

Tunnen Päivin vuosituhannen alusta työkaverina, teologina, tutkijana ja kirkollisena vaikuttajana. Olen ihaillen seurannut hänen tärkeää ja rohkeaa toimintaansa eri foorumeilla, ja äänestän ilman muuta häntä Helsingin tuomiorovastiksi ja kotiseurakuntani kirkkoherraksi.

Päivi on harvinainen yhdistelmä ominaisuuksia ja osaamista, joita Helsingin tuomiorovastin tehtävässä tarvitaan. Hän on näkemyksellinen ja syvällinen teologi, rohkea vaikuttaja ja taitava johtaja. Päivi uskaltaa vaikuttaa, tehdä päätöksiä ja ottaa kantaa vaikeissakin paikoissa, mutta tekee sen aina erilaisia näkemyksiä kuunnellen ja kunnioittaen.  

Päivillä on paljon annettavaa Helsingin tuomiokirkkoseurakunnalle ja laajemminkin helsinkiläisille. Hän pystyisi tuomaan rakentavalla ja yhteyttä luovalla tavalla esiin kirkon roolia ja sanomaa ajassamme, kaupungissamme ja yhteiskunnassamme, jotka tarvitsevat vuoropuhelua, merkityksellisyyttä ja yhteisyyttä.

kuva: Veikko Somerpuro


Leena Huovinen
Johtava oppilaitospappi/ kisapappi/rovasti

Päivi on viisas, avarasti ja analyyttisesti ajatteleva, selkeäsanainen teologi. Hän paneutuu asioihin niiden vaatimalla otteella ja sinnikkyydellä. Päivi on rohkea päätöksentekijä, tuottelias kirjoittaja ja huumorintajuinen keskustelija. Hänen tapansa kohdata erilaisia ihmisiä on arvostava ja lempeä. Päivistä on moneksi ja hänestä Helsingin Tuomiokirkkoseurakunta saa erinomaisen tuomiorovastin.