Sohvasurffaaminen tarkoittaa kotimajoitusta tuntemattoman ihmisen luona. Majoitusta tarjoavat ja etsivät löytävät toisensa nettipalvelussa ja vaihtavat yhteystietoja. Kaikki on täysin ilmaista. Sohvasurffaamisesta onkin tullut suosittu majoittumismuoto etenkin pienellä budjetilla matkustavien keskuudessa. Samalla tulee tutustuttua paikallisiin ihmisiin, jotka parhaassa tapauksessa myös toimivat matkailijalle oppaana kotikulmillaan. Eräs paljon matkustava sanoi sohvasurffaavansa niin usein kuin mahdollista siitä syystä, että sen perusajatus on niin hieno. Kaksi ennestään tuntematonta ihmistä päättää vailla mitään järkevää syytä luottaa toisiinsa. Toinen uskaltaa avata kotinsa ovet ja toinen uskaltaa astua sisään.
Luottamus on ominaisuus, joka on vallalla lapsuudessa, mutta usein karisee iän myötä. Pieni lapsi luottaa sokeasti toisen ihmisen hyvyyteen. Hänellä ei ole vielä mitään syytä epäillä, etteikö kaikki kääntyisi parhain päin tai että joku voisi haluta hänelle pahaa. Vähitellen tulee vastaan tilanteita, joissa lapsen luottamus omiin kykyihinsä ja toisiin ihmisiin kokee kolauksia. Ja vaikka elämä ei toisi vastaan kovin suuria vastoinkäymisiä, ihminen imee silti ympäristöstään epäluuloa ja epäluottamusta. ”Älä puhu vieraille”, opastetaan lasta. Se on varovaisuutta, joka perustuu traagisiin kokemuksiin ihmisistä, jotka käyttävät julmasti hyväkseen lapsen luontaista luottavaisuutta. Varovaisuus kuitenkin johtaa siihen, että luottamus kaikkia ihmisiä kohtaan rapisee.
Luottamus on uskon synonyymi. ”Uskokaa Isään ja uskokaa minuun” sanoi Jeesus; toisin sanoen ”luota minuun”. Mitä muuta se oli kuin luottamusta, kun kalastajat jättivät verkkonsa ja koko elämänjärjestyksensä ja lähtivät seuraamaan Jeesusta? Luottamukselle ei ollut mitään takeita, eihän kukaan tuntenut tuota miestä ja tiennyt, mitä hänen joukkoonsa liittyminen toisi mukanaan. Kukaan ei vielä ollut puhunut hänen puolestaan, vakuutellut Jeesuksen luotettavuutta. Luottamus ei perustunut punnittuun tietoon eikä sitä rakennettu hiljalleen sen myötä, että kutsun esittäjä tekojensa kautta osoittautuisi luottamuksen arvoiseksi. Kalastajat luottivat Jeesukseen niin kuin lapsi, intuitiivisesti, lähtökohtaisesti hyvää odottaen.
”Usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan” kirjoitetaan Heprealaiskirjeessä edellisen raamatunkäännöksen sanoin. Luottavainen ihminen toivoo parasta, niin Jumalalta kuin toisilta ihmisiltä. Silloinkin, kun yksittäiset kokemukset sotivat sitä vastaan.
Julkaistu saksansuomalaisten Rengas-lehden numerossa 3-4/2016
Päivi Vähäkangas 