Juudaksen evankeliumin väärinymmärretty Vapahtaja

Viime aikojen merkittävin ja kohutuin käsikirjoituslöytö on ollut Juudaksen evankeliumi. Sen nimihenkilö on Raamatun halveksituin hahmo, Jeesuksen kavaltava opetuslapsi Juudas, joka tässä evankeliumissa esitellään uudesta näkökulmasta. Kirjoitus edustaa ns. setiläistä gnostilaisuutta, jonka mukaan pelastetut polveutuvat Aadamin kolmannesta pojasta Setistä, jonka kautta tieto tosi Jumalasta on kulkeutunut eteenpäin. Jo 180-luvulla harhaoppeja vastaan kirjoittanut varhaisen kirkon merkittävä teologi Irenaeus tunsi Juudaksen evankeliumi – nimisen kirjoituksen. Mikäli kyseessä on sama teksti kuin meidän tuntemamme evankeliumi, voidaan sen synty ajoittaa ensimmäisen vuosisadan puolivälin tuntumaan.

Evankeliumit kertovat varsin niukasti Jeesuksen tunne-elämästä. Toisinaan mainitaan hänen tunteneen sääliä ja kerran hänen kerrotaan itkeneen. Juudaksen evankeliumi on ainoa varhaiskristillinen teksti, jossa Jeesus nauraa. Ei kuitenkaan huumorintajuisen seuramiehen sydämellistä naurunhelinää, vaan ivanaurua, jonka tarkoituksena on nolata. Tässä evankeliumissa Jeesuksen opetuslapset eivät ole vain ymmärtämättömiä vaan kaikin tavoin harhateille joutuneita. He kuvailevat Jeesukselle näkemäänsä näkyä, jossa Jeesuksen nimessä uhrataan lapsia ja harjoitetaan kaikkinaisia iljettäviä syntejä. Jeesuksen vastaus antaa ymmärtää, että näiden tekojen takana ovat opetuslapset itse ja heidän opetuksensa varaan rakennettu kristillinen kirkko. Evankeliumin kirjoittaja osoittaa näin edustavansa toisenlaista kristinuskon tulkintaa ja vastustavansa apostolista kristillisyyttä. Jeesuksen suulla vihjataan jopa, että opetuslapset eivät edes palvo samaa jumalaa kuin heidän opettajansa.

Ainoa, joka Juudaksen evankeliumissa osoittaa hitusen verran ymmärrystä, on nimihenkilö Juudas. Hänet Jeesus vetää toisinaan syrjään yksityisiä keskusteluhetkiä varten. ”Sinä vielä uhraat ihmisen, joka pitää minua sisällään”, lausuu Jeesus Juudakselle. Nämä sanat antavat ymmärtää, että lihaa ja verta oleva Jeesus on eri asia kuin todellinen Kristus, joka on asettunut Jeesuksen ruumiiseen. Myös muutamissa muissakin gnostilaisissa teksteissä esiintyy ajatus, jonka mukaan Kristus on ihmisruumiiseen astunut aineeton henki, joka ei kärsinyt ja kuollut ristiinnaulitsemisen hetkellä. Juudaksen evankeliumin Jeesus ei muutenkaan käyttäydy järin inhimillisesti, vaan hän saattaa toisinaan ilmestyä oppilailleen lapsen hahmossa ja toisinaan kadota ja ilmestyä kuin tyhjästä.

Juudas tunnustaa ja tunnistaa myös Jeesuksen jumalallisen alkuperän: ”Olet peräisin kuolemattoman Barbelon ikuisesta maailmasta ja sen luota, joka on lähettänyt sinut, mutta jonka nimeä en ole arvollinen lausumaan ääneen.” Jeesuksen suhdetta lähettäjäänsä ei kuitenkaan sen tarkemmin yksilöidä eikä häntä missään vaiheessa kutsuta Jumalan pojaksi. Jeesuksen rooli pelastajana jää myös epäselväksi. Kertomus päättyy juuri ennen Jeesuksen ristiinnaulitsemista eikä ylösnousemukseen niin ollen viitata sanallakaan. Pelastuminen näyttää perustuvan siihen, että ihminen kuuluu ikuisen maailman ’pyhään sukukuntaan’. Keskeisintä pelastumisessa vaikuttaa olevan oikea tieto näkymättömästä maailmasta ja ihmisten alkuperästä ja Jeesuksen tehtävä on välittää tätä tietoa. Juudaksen evankeliumin ajatukset lienevät olleen ankaran arvostelun kohteena, sillä kirjoittaja hyökkää kärjekkäästi eriävien näkemysten levittäjiä vastaan. Hänen Jeesuksensa ei julista toivoa, maailmaan murtautuvaa Jumalan valtakuntaa, kaikille kansoille koittavaa pelastusta, vaan sen sijaan maalaa synkkää kuvaa tulevaisuudesta, jolloin hänen seuraajansa ovat ajautuneet pahasti harhateille ja pelastuksen ulottumattomiin. Juudaksen evankeliumin Jeesus ei tunne myötätuntoa tai sääliä, ei jaa lohdutusta tai vala rohkeutta. Hän on vihainen ja katkera hahmo, jonka kärkkäys kumpuaa väärinymmärretyksi tulemisen tunteesta.

%d bloggaajaa tykkää tästä: