”Joka haluaa juoda minun suustani, se muuttuu minun kaltaisekseni. Myös minusta tulee hän, ja salaisuudet paljastuvat hänelle.” – Tuomaan evankeliumi 108
Tuomaan evankeliumi on Egyptin hiekasta vuonna 1945 löytyneen Nag Hammadin kirjakokoelman tunnetuin ja tutkituin teksti. Usein evankeliumia nimitetään gnostilaiseksi, vaikka siinä ei itse asiassa ole mitään leimallisesti gnostilaista, jota ei voisi selittää hellenistisessä maailmassa yleisesti hyväksytyillä näkemyksillä maailmasta ja ihmisestä. Muiden Uuden testamentin ulkopuolisten evankeliumien tavoin Tuomaan evankeliumi ei ole lainkaan kiinnostunut Jeesuksen maanpäällisen elämän vaiheiden kuvailusta, vaan keskittyy hänen sanoihinsa. Monet Jeesuksen vertauksista ovat samoja tai hyvin samankaltaisia kuin meidän tuntemissamme evankeliumeissa. Tuomaan evankeliumi jakautuu 114 logioniin eli lyhyehköön lauselmaan, jotka rakentuvat opetuslasten kysymysten ja Jeesuksen vastausten varaan. Tyyliltään evankeliumi muistuttaa aikakautensa viisauskirjallisuutta. Tutkijat arvioivat sen kirjoitusajankohdaksi joko ensimmäisen vuosisadan lopun tai toisen vuosisadan alun riippuen siitä, katsotaanko sen lainaavan Uuden testamentin evankeliumeita vai edustavan niistä riippumatonta varhaista Jeesuksen sanojen kokoelmaa.
Jeesuksen olemus ja alkuperä askarruttavat opetuslapsia kautta evankeliumin. Lukuisilla kysymyksillä he koettavat saada selville sitä, kuka hän on ja mistä hän on peräisin, mutta Jeesuksen vastaukset ovat kierteleviä ja kääntävät huomion usein takaisin kysyjään itseensä. Ohimennen tulee ilmi, että Jeesus on ollut olemassa jo ennen ihmiseksi tuloaan: ”Minä olen valo, joka hallitsee kaikkea. Minä olen kaikki. Minusta kaikki on lähtenyt, ja minun luokseni kaikki on palannut.” Jeesus on peräisin Isästä ja valon valtakunnasta, mutta niin ovat itse asiassa kaikki hänen valittunsakin. Heitä erottaa vain se, että Jeesus on tietoinen alkuperästään, kun taas ihmiset ovat kuin juopuneita, tietämättömiä itsensä ja maailman todellisesta olemuksesta. Jeesuksesta ei käytetä mitään erityisiä arvonimiä kuten Kristus, Messias, Herra tai Jumalan Poika. Jeesus on yksinkertaisesti Jeesus, esimerkillinen valaistuneisuudessaan mutta muutoin samalla viivalla seuraajiensa kanssa.
Valo ja valtakunta ovat Tuomaan evankeliumissa toistensa synonyymeja. Valo läpäisee kaiken ja valtakunta on kaikissa, kaikessa ja kaikkialla. Jeesuksen ristinkuolemasta ja ylösnousemuksesta ei puhuta mitään, sillä ne eivät ole evankeliumin kirjoittaman näkökulmasta merkityksellisiä pelastuksen kannalta. Hänelle pelastus on tässä ja nyt ja avain siihen on tiedostaminen. Ihminen, joka tulee tietoiseksi itsessään olevasta valosta, joka on peräisin Jumalasta, on löytänyt valtakunnan: ”Teidät pelastaa se, mikä on sisimmässänne, jos tuotte sen esiin”.
Vaikka Tuomaan evankeliumin näkyvin hahmo onkin Jeesus, sen keskeisin sanoma ei ole Jeesuksen opetus Jeesuksesta vaan Jeesuksen opetus valtakunnasta. Tuomaan Jeesus ei edellytä uskoa häneen itseensä ja siksi hän ei ole ilahtunut itseään koskevista kysymyksistä ja määrittely-yrityksistä. Tarkkaan ottaen evankeliumissa ei puhuta lainkaan uskosta. Kenties kirjoittajan mielestä usko on jotakin, joka kohdistuu ihmisen ulkopuolella oleviin asioihin, kun taas todellisuuden perimmäinen luonne on jo olemassa ihmisessä itsessään, jolloin kysymys on uskomisen sijaan ymmärtämisestä ja käsittämisestä. Jeesuksen tehtävä tässä asetelmassa on välittää pelastava sanoma ja opastaa ihmiset oikean tiedon lähteelle. Tästä eteenpäin Jeesus ja hänen valittunsa ovat tasaveroisia, sillä he ovat yhtä lailla peräisin samasta valosta ja osallisia samasta valtakunnasta.
Päivi Vähäkangas 