Joh. 6: 1-15
Toissapäivänä istuin lentokoneessa matkalla Lontoosta Hampuriin. Se oli halpalento; tiedättehän ne, joissa kaikesta pitää maksaa erikseen. Hyvä kun vielä sentään vessaan pääsee ilmaiseksi. Lennon loppuvaiheella stuertti kuulutti jotain. Ensiksi ajattelin, että taas on myyntikärry tulossa kiertämään. Mutta henkilökunta kiersikin pussin kanssa ja keräsi rahaa poliorokotuksiin kehitysmaiden lapsille Unicefin kautta. Hyväntekeväisyysele oli hätkähdyttävä ympäristössä, jossa kaikki keskittyi voiton tavoitteluun. Aika moni kaivoikin lompakon esiin. Itse tipautin keräykseen viimiset punnan kolikkoni, enhän olisi tehnyt niillä enää mitään euromaassa. Lahjoitin siis rahaa hyväntekeväisyyteen, mutta sitä ei silti voi kutsua jakamiseksi. Minähän annoin vain sen, mikä oli itselleni tarpeetonta ja ylimääräistä sen sijaan, että olisin jakanut omastani.
Jakaminen on ominaisuus, jota harjoitellaan pienestä pitäen. Oma tyttäreni on siinä iässä, jolloin yksi käytetyimmistä sanoista on ”minun”. Hänelle on hirmuisen tärkeää määritellä, mikä kuuluu hänelle, mikä isälle ja mikä äidille. Ja se mikä on hänen, on hänen, eivätkä muut saa sitä ottaa. Toisaalta tuossa iässä lapset saattavat myös auliisti antaa toisille lelujaan, suukkoja, piirustuksia ja löytämiään aarteita odottamatta mitään vastineeksi. He eivät vielä ole kasvaneet vaihdantatalouteen, jossa antaminen pitää kompensoida jollain tavalla.
Päivän evankeliumissakin päähenkilöksi nousee lapsi. Vuorenrinteelle oli kokoontunut spontaanisti 5000 ihmistä kuuntelemaan Jeesusta. 5000 nälkäistä suuta, jotka tarvitsivat hengen ravinnon lisäksi myös leipää. Jeesus ei ollut elämästä vieraantunut saarnamies, vaan hän huolehti kohtaamiensa ihmisten kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista. Mistä nämä ihmiset saisivat vatsantäytettä? Silloin esiin astui lapsi viiden leivän ja kahden kalan kanssa. Tässä olisi, minulla on ruokaa ja voin hyvin antaa siitä muillekin. Tapahtuu ihme, emme tiedä tarkalleen miten, mutta kaikki saavat tarpeeksi ruokaa ja tähteitä jää ylikin. Omastaan antamisen paradoksi on se, että antaessaan itselle ei jää vähemmän vaan kaikille riittää yltäkylläisesti.
Me elämme modernissa länsimaisessa yhteiskunnassa, jossa jakaminen hoidetaan verotuksen avulla. Kaikkialla ei ole niin. Jopa Euroopassa on maita, joissa valtio ei takaa riittäviä elämisen edellytyksiä kaikille. Näissä yhteiskunnissa perhe ja suku ovat tiiviitä yksiköitä. On tärkeää pitää huolta omistaan, jotta sinustakin pidetään huolta. Mutta solidaarisuus ei yleensä ulotu vieraisiin ihmisiin. Jakamisen rajat kulkevat omasssa sosiaalisessa kuplassa. Siksi olemme pyrkineet rakentamaan yhteiskuntia, jotka valvovat lainsäädännön ja rakenteiden avulla, että oikeudenmukaisuus toteutuu kaikkien ihmisten kesken. Jakaminen, jota toteutamme verotuksen kautta, on pakotettua jakamista. Sitä ei tehdä mielellään ja niinpä ne, jotka siihen kykenevät, pyrkivät välttämään veronmaksun piilottelemalla rahojaan. Juuri julkisuuteen vuodetut Panama-paperit kertovat siitä, että aikuiset ihmisetkin käyttäytyvät kuin lapset: tämä on minun, sinä et saa koskea siihen.
Panama-paperien opetus on myös se, että laki ja moraali eivät ole sama asia. Yrityksen perustaminen veroparatiisiin on itsessään laillista. Mutta motiivi sille on ilmiselvästi verojen vältteleminen. Yhteiskunta, jossa tuijotetaan vain sitä, että lain kirjain täyttyy, mutta jossa ei välitetä moraalista on raaka ja kova. Me emme voi ulkoistaa vastuuta ja velvollisuuttamme toisista ihmisistä millekään muulle taholle, instituutiolle tai järjestölle. Jakaminen merkitsee itsensä alttiiksi laittamista, toisen ihmisen kohtaamista. Ja silloin, kohtaamisen myötä, toteutuu jakamisen ihme: jakaminen ei ole yksisuuntaista eikä vain aineellista. Jakaminen tuottaa yltäkylläisyyttä kaikille. Pienet teot, pienet askeleet, pienet alut ovat niitä, joilla on suuret vaikutukset. Jokainen meistä voi omalta osaltaan rakentaa Jumalan valtakuntaa niin kuin se poika, joka ojensi vaatimattomat eväänsä Jeesukselle – ja kaikki tulivat ravituiksi.
Saarna Hampurin merimieskirkossa leipäsunnuntaina 2016
Päivi Vähäkangas 