Vapauden rajat (itsenäisyyspäivä)

5. Moos. 8: 10-17

Kun suomalaisilta kysyy, mitä itsenäisyys heille merkitsee, valtaosa mainitsee vapauden. Sata vuotta sitten saimme itsemääräämisoikeuden, vapauden rakentaa maatamme siihen suuntaan kuin itse halusimme. Vapauden merkitys korostuu siksikin, että toisen maailmansodan aikaan se oli vakavasti uhattuna. Vapautta, jonka on melkein menettänyt, arvostaa enemmän kuin vapautta, joka on aina ollut.

Kautta Raamatun vapaus ja sen kaipuu ovat kantavia teemoja. Juutalaiset viettävät pääsiäistä sen muistoksi, että kerran Jumala vapautti kansansa Egyptin orjuudesta ja johti heidät omaan maahan. Myöhemmät historian vaiheet toivat uusia ahdingon aikoja israelilaisille, mutta yhä edelleen he lohduttautuivat Jumalan lupauksella siitä, että vapaus koittaa vielä. Uudessa testamentissa vapaus saa uuden merkityksen. Monet odottivat Messiaan olevan itsenäisyystaistelija, joka ajaisi vieraat valloittajat pois pyhältä maalta. Mutta Jeesus opettikin, että todellinen vapaus ei ole sama asia kuin ulkoinen vapaus. Totisesti, hän sanoo päivän evankeliumissa, jokainen joka tekee syntiä on synnin orja. Olemme vääristyneiden tapojemme ja tottumustemme vankeja, lyhytnäköisen oman edun tavoittelun orjia ja silti luulemme hallitsevamme itse elämäämme. Tästä Jeesus tuli meitä vapauttamaan. Te tulette tuntemaan totuuden ja totuus tekee teidät vapaiksi. Totuus avaa silmät ja muovaa sydäntä.

Äsken kuulemamme Vanhan testamentin teksti muistuttaa meitä siitä, miten israelilaiset alkoivat pitää vapautumisen jälkeistä vaurastumistaan omana ansionaan. He kompastuivat ylpeyteen. Samaan ylpeyteen olemme mekin vaarassa kompastua. Sata vuotta sitten Suomi oli köyhä kehitysmaa, nyt se on yksi maailman rikkaimmista maista. Muutos on tapahtunut häkellyttävän nopeasti, kolmessa sukupolvessa. Joillekin se aiheuttaa vauhtisokeutta. Yhä enemmän kuulee äänenpainoja, joissa kansakuntamme menestystä selitetään sillä, että olisimme jotenkin olemuksellisesti tai geneettisesti parempia ihmisiä kuin muunmaalaiset. Kansallisylpeys, joka perustuu ylpeyteen verenperinnöstä ja kantaisistä, tuottaa heimokuntaisen ja ulossulkevan identiteetin. Se on tuhoisaa ylpeyttä.

Terveempää kansallisylpeyttä on ylpeys yhteisistä ja toimivista instituutioista ja kulttuurista, jota kaikki Suomessa asuvat ovat olleet yhdessä rakentamassa. Suomi on rakennettu luterilaisten arvojen pohjalta, kantavana periaatteena on ollut heikoimmassa asemassa olevan tukeminen ja yhteisen hyvän asettaminen etusijalle. Näihin arvoihin sitoutuminen ja niiden eteenpäin välittäminen eivät tapahdu automaattisesti, vaan niihin täytyy tietoisesti panostaa, sukupolvi sukupolvelta. Me itse voimme myös hukata ne ja luoda aivan toisenlaisen yhteiskunnan. Näin oli käydä sata vuotta sitten, kun itsenäiseksi julistautunut Suomi alkoi ensi töikseen käyttää vasta hankittua vapauttaan alistamisen välineenä. Pian itsenäisyysjulistuksen jälkeen suomalaiset alkoivat tappaa toisiaan. Ulkoinen vapaus ei tuonutkaan automaattisesti parempaa elämää.

Todellinen vapaus tuntee rajansa. Jos vapautta ei rajoita rakkaus, muuttuu se aseeksi. Kristillinen vapaus ei ole vahvemman vapautta, joka jyrää muut alleen vaan tahtoa edistää heikommassa asemassa olevan vapautta. Sata vuotta vapaana eläneen Suomen juhlapäivänä tärkeä kysymys on edelleen: miten käytämme vapautta? Ohjaako meitä yksilöinä ja yhteisöinä totuus, joka tekee vapaaksi?

saarna Hampurin merimieskirkossa itsenäisyyspäivänä 2017

%d bloggaajaa tykkää tästä: