Ap.t. 2: 1-13
Muistatteko Vanhan testamentin alkuluvuilta kertomuksen Baabelin tornista? Kertomus epäonnistuvasta Babylonin tornin rakentamishankkeesta on myyttinen kuvaus kielten ja kulttuurien synnystä. Aluksi koko maailma käyttää samoja sanoja ja puhuu yhtä kieltä. Ihmiskunta on yksi yhteinen ja yhtenäinen kulttuuri. Mikään ei näytä olevan sille mahdotonta. Tie on auki taivasta myöten.
Omista mahdollisuuksistaan juopuneena ihmiskunta ryhtyy ylimieliseen hankkeeseen: rakentamaan taivaaseen saakka ulottuvaa tornia. Jumala katsoo hanketta pilkallisena. Hän päättää sekaantua asioihin. Rakennushanke raukeaa, kun Herra hajottaa ihmiskunnan eri puolille maailmaa eri kulttuureihin ja kieliin pirstoutuneena. Mooseksen kirja kuvaa monikulttuurisuuden ihmiskunnan taakaksi: se on kahle, johon Jumala on köyttänyt ihmisen niin, ettei hän pysty kovin suuriin hankkeisiin. Ihmiset, jotka eivät edes ymmärrä toistensa puhetta, eivät saa isoja aikaan.
Kertomuksessa helluntaista on täysin päinvastainen viesti. Alkuseurakunta on koolla. Henki täyttää sen jäsenet. He alkavat puhua maailman kaikilla kielillä. Ihmettä tungeksii katsomaan uteliaita, jotka ovat kotoisin kaikista maailman maista. Kukin kuulee julistettavan Jumalan sanaa omalla kielellään.
Kertomuksen viesti on tämä: evankeliumi on ymmärrettävissä kaikkien kulttuurien omintakeisista lähtökohdista. Kielten ja kulttuurien moneus ei ole este. Ei ole tarpeen toivoa kulttuurien erojen häviämistä tai haaveilla yhden yhteisen kulttuurin rakentamisesta. Kulttuurien ja kielten erilaisuus on helluntain jälkeisessä maailmassa rikkaus, ei kirous. Kirkolla on sanoma, jonka jokainen voi ottaa vastaan omasta kulttuuristaan luopumatta. Kirkko on perusolemukseltaan moniääninen. Näin on ollut alusta asti.
Jo Jeesuksen ajan Jerusalem oli monikulttuurinen. Paikalliset puhuivat arameaa, valloittajat latinaa ja yhteinen kieli oli ajan valtakieli kreikka. 50 päivää pääsiäisen jälkeen Jerusalemissa vietettiin sadonkorjuujuhlaa, joka oli yksi tärkeistä vuotuisista pyhiinvaellusjuhlista. Kynnelle kykenevät juutalaiset kaikkialta Rooman valtakunnasta olivat saapuneet juhlille, Jerusalem suorastaan pursusi väkeä ja ilma täyttyi puheensorinasta monilla eri kielillä. Kieli- ja kotipaikkakuntaeroista huolimatta sadonkorjuujuhlille saapuneita yhdisti kuitenkin etninen tausta: he ikaikki olivat juutalaisia. Niin kuin myös kaikki Jeesuksen opetuslapset ja ensimmäiset kristityt. Mutta tällainen etninen yhtenäisyys murtui hyvin nopeasti. Paavali sai sydämelleen kutsun lähteä viemään ilosanomaa nimenomaan muille kansoille. Niinpä jo ensimmäisten vuosikymmenien aikana kristittyjen joukossa oli kymmeniä kansallisuuksia, kieliä ja uskonnollisia taustoja.
Ei ole sattumaa, että Apostolien teoissa kuvattu Pyhän Hengen vuodattaminen ilmeni juuri kielilläpuhumisena. Sen tarkoitus ei ollut näyttävä show, vaan se, että jokainen ihminen kuulisi Jumalan puhuvan hänelle hänen omalla kielellään. Me ulkosuomalaiset tiedämme, miten hyvää tekee sielulle kuulla pitkästä aikaa äidinkieltään. Ja miten erilaiselta tuntuu rukoilla suomeksi kuin saksaksi. Helluntain tapahtumissa on myös meidänkin seurakuntamme olemassaolon oikeutus: he kaikki kuulivat Jumalan sanaa omalla kielellään.
Die Muttersprache ist die Sprache des Herzens. Gott wollte jeden einzelnen Zuschauer in seinen eigenen Sprache ansprechen. So berührt Gott die tiefsten Winkel unserer Seele. Auch Martin Luther war davon überzeugt, dass eine jeder und eine jede hat das Recht, auf Gottes Wort in seiner eigenen Sprache zu hören. Erst dann begann das goldene Zeitalter der Bibelübersetzungen. Wir verdanken Luther, oder grundsätzlich dem Pfingstwunder für die Möglichkeit, zusammen zu singen, beten und Gott loben in unserer Muttersprache.
Yhteinen haasteemme on se, ettei seurakunnastamme tule kansallisen uskonnollisuuden pesäke. Meitä toki yhdistää suomen kieli ja suomalaiset tavat, mutta seurakuntana olemme osa maailmanlaajaa Kristuksen kirkkoa. Sitä kirkkoa, joka sai alkunsa helluntaina Jerusalemissa, kun eri puolilta silloista Rooman valtakuntaa juhlille tulleet saivat kokea yhteyttä toisiinsa yli kieli- ja kulttuurirajojen, Pyhän Hengen voimasta. Kirkko sai syntynsä monikulttuurisuuden keskellä ja helluntain tapahtumat alleviivaavat sitä, että kirkko on universaali. Maailmanlaajuinen. Jeesus ei tullut pelastamaan vain omiansa, juutalaisia.
Haasteenamme on siis se, että ymmärrämme oman seurakuntamme olemuksen osana tuota maailmanlaajuista yhteisöä. Olemme itse vähemmistö saksalaisten keskellä ja siksi meille on usein tärkeää se, mikä on meille ominaista ja mikä erottaa meidät enemmistöstä. Se on luonnollista, mutta on varottava, ettei se johda sulkeutumiseen muita kohtaan. Yhtä lailla saksalaisillakin seurakunnilla on edessään uudenlainen tilanne ja uudenlainen avautuminen turvapaikanhakijoiden myötä. Kaikkialla Saksassa kirkkoon liittyy nyt uusia jäseniä, tulijoita muualta, jotka ovat kokeneet kirkon henkiseksi turvapaikakseen ja haluavat kasteen. He tuovat mukanaan tuulahduksen kirkon moniäänisestä luonteesta. Yritys rakentaa yhtenäistä, yksiäänistä kirkkoa moniäänisessä kulttuurissa olisi itse asiassa hengellisen Baabelin tornin rakentamishanke. Sellaista Herrakin pilkkaisi taivaassaan. Kirkolla on tulevaisuutta vain sikäli, kuin se alkukirkon hengen mukaisesti sallii ja jopa suosii erilaisia uskontulkintoja ja pyhän kohtaamisen erilaisia muotoja.
Saarna Hampurin merimieskirkossa helluntaina 2016
Päivi Vähäkangas 