Pimeys laskeutui taas kuin varkain. Ehkä muistatte, miten Suomessa siirtymä valonhohtoisista kesäöistä loppusyksyn säkkipimeyteen tuntuu tapahtuvan humauksessa. Kuljen hämärään verhoutuneena, niin kuin joka vuosi tähän aikaan. Kiedon jouluvaloja parvekkeen kaiteeseen. Kurottaudun valonlähteitä kohti ja pidän rutiineista kiinni tässä kutistuneessa elinpiirissäkin, jossa joulun odotus on erilaista kuin ennen. Miten paljon maailma onkaan muuttunut, mietin aamuhämärissä messukeskuksen autiolla parkkipaikalla, jossa päästä varpaisiin suojapukuihin sonnustautuneet hahmot liikkuvat verkkaisesti ottamassa koronanäytteitä vuoroaan odottavilta. Tällaista olemme aiemmin nähneet vain tieteiselokuvissa.
Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valon.
Niille, jotka asuvat kuoleman varjon maassa, loistaa kirkkaus. (Jes. 9:1)
Tähän jouluun valmistautuessa mielessäni pyörivät Jesajan kirjan sanat vuosituhansien takaa. Ajattelen maailmaa, jossa Jeesus syntyi. Raamatun ajan ihmisten arjen todellisuus oli valovuosien päässä meistä 2000-luvun hyvinvointivaltion asukkaista. Jokapäiväinen leipä oli kaikkea muuta kuin itsestäänselvyys. Kulkutautien pyyhkäistessä väestön yli ei ollut antibiootteja, sairaaloita ja hengityskoneita, joihin turvautua. Merkittävä osa lapsista ei koskaan selviytynyt aikuisuuteen asti. Vakaa yhteiskuntajärjestys oli pelkkää utopiaa. Kuoleman varjo oli vahvasti läsnä jokaisen elämässä, jatkuvasti.
Tämän keskelle syntyi Jeesus. Valontuoja, Rauhanruhtinas. Kaivattu pelastaja. Hän, joka lupaa kuoleman varjon maassa asuville ikuisen elämän.
Tänä vuonna meidän turvallisuudentunteemme on järissyt perinpohjaisesti. Kuoleman varjo on tullut näkyvämmäksi meille kaikille, elämän hauraus piirtynyt esiin terävämmin. Moderni tiede ja teknologia ei kykenekään suojaamaan meitä kaikissa tilanteissa. Turvatuksi luultu työpaikka ja elämäntilanne ei ollutkaan sellainen. Elämän materiaaliset lähtökohdat ovat meillä monin verroin paremmat kuin Jeesuksen aikalaisilla, mutta se ei ole tehnyt meistä vähemmän haavoittuvaisia. Yhä edelleen jokainen päivämme ja jokapäiväinen leipämme on Hänen kädessään, jolta olemme elämämme saaneet.
Tänäkin jouluna sytytän kynttilän. Annan sen liekin laajeta, niellä pimeyttä tieltään. Luen tutun jouluevankeliumin niin kuin ennenkin. Pysähdyn sen totuuden äärelle, että Jumala syntyi ihmiseksi. Mikään nälkämme, pelkomme, hätämme, kipumme ja kaipauksemme ei ole Hänelle vierasta. Hämärään Jumala syntyi, johtaakseen meidät valoon.
Sillä lapsi on syntynyt meille, poika on annettu meille.
Hän kantaa valtaa harteillaan, hänen nimensä on
Ihmeellinen Neuvontuoja, Väkevä Jumala,
Iankaikkinen Isä, Rauhan Ruhtinas.
Jes. 9:5
(julkaistu saksansuomalaisten Rengas-lehdessä 12/2020)
Päivi Vähäkangas 