Mark. 10: 32-45
Valta ja vallanhimo ovat olleet kirkossa läsnä alusta asti. Jopa jo ennen kuin kirkkoa on edes ollut, niin kuin juuri kuulemamme evankeliumi kertoo. Kuule, me ollaan vähän ajateltu että voitaisiinko me saada parhaat paikat sitten uudessa valtakunnassa, kysyivät Sebedeuksen pojat Jeesukselta. Jeesuksella oli paljon seuraajia. Kahdentoista lähimmän opetuslapsen lisäksi hänen mukanaan kulki suurempi joukko ihmisiä. Evankeliumeissa mainitaan myös, että Jeesuksen mukana kulki myös naisia, jotka palvelivat häntä. Näiden kymmenien seuralaisten joukosta kaksi miestä alkoi kuitenkin varmistelemaan itselleen etulyöntiasemaa. Muut suuttuivat siitä, oikeutetusti. Kaikkien suuttumus ei ehkä johtunut siitä, että heidän mielestään veljesten käytös oli härskiä. Osa saattoi suuttua siksikin, että ei itse tajunnut toimia ensin niin kuin he. Mitä jos Sebedeuksen pojat saisivat nyt parhaat paikat siksi, että olivat nopeita ja ehtivät pyytää niitä ensin?
On perin inhimillistä pyrkiä varmistelemaan oma selustansa. Kaikki haluavat olla voittajan puolella ja hyötyä siitä. Jeesus kuitenkin tyrmää tällaisen pyrkimyksen. ”Niin ei tule olla teidän keskuudessanne”, hän muistuttaa opetuslapsilleen. Hallitsemaan haluavan on opittava palvelemaan. Nykyajan työelämässä ja johtamiskoulutuksissa on käytössä käsite palveleva johtaminen. Se tarkoittaa sitä, että johtajan tehtävä ei ole johtaa perinteisinä pidetyin menetelmin, siis jakamalla tehtäviä ja kontroilloimalla niiden toteutumista palkkioin tai rangaistuksin. Johtajan tehtävä on olla itsenäistä vastuuta kantavan työntekijän tukena sellaisin tavoin, kuin kukin tarvitsee ja toivoo. Työntekijät eivät ole johtajaa varten, vaan johtaja työntekijää varten. Tämä malli tuntuu kuin suoraan nousevan tämän päivän evankeliumista.
Vallankäyttö ja palveleminen ovat olleet minulla tällä viikolla paljon ajatuksissa, sillä alkuviikosta osallistuin Kuopiossa pappien täydennyskoulutuskurssille, jonka aiheena oli työyhteisö ja hallinto.
Pohdimme ensin kirkon perustehtävää. Mitä varten kirkko ja meidän seurakuntamme on olemassa? Kouluttaja luki sitten meille ääneen yhden ison suomalaisen yrityksen määritelmän omasta perustehtävästään: ”haluamme tarjota asiakkaille asiantuntevinta ja henkilökohtaista asiakaskokemusta asiointipolun eri vaiheissa. .. Tuotevalikoimaa kehitetään jatkuvasti asiakaskysynnän ja trendien pohjalta.” Sitten arvuuttelimme, mikä yritys on kyseessä. Keksitkö? Se on Alko. Vertailu Alkon ja kirkon välillä voi tuntua aluksi eriskummalliselta. Kouluttaja kuitenkin haastoi meitä miettimään, olisiko meillä jotain opittavaa Alkon perustehtävän muotoilusta. Haluaako kirkko tarjota parasta henkilökohtaista palvelua? Onko se herkkä kuuntelemaan, mitä sen jäsenet ajattelevat?
”Ei kirkon pidä tarjota sitä, mitä ihmiset haluavat vaan sitä, mitä ihmiset tarvitsevat.” protestoi yksi ryhmästämme. Se on tavallaan totta, mutta myös ongelmallinen väite. Ihanko oikeasti voimme sanoa toisen ihmisen puolesta, mitä hän tarvitsee? Kyselemättä, kuuntelematta, havainnoimatta ensin? Siirtomaa-aikoina lähetystyöntekijät veivät kristinuskoa eurooppalaiseen pakettiin puettuna kaukomaihin. He eivät kuunnelleet ihmisiä, joille puhuivat. He eivät olleet tulleet palvelemaan vaan hallitsemaan, tuomaan omaa näkökulmaansa ylhäältä alaspäin. Nyt jälkikolonialistisena aikana lähetystyötä ei enää ymmärretä samalla tavalla, yhdensuuntaisena ja hierarkkisena. Nykyään ymmärretään kontekstualisuuden merkitys. Se ottaa todesta eri paikoissa ja tilanteissa syntyvät tulkinnat, joihin tulkitsijan aiemmat kokemukset aina vaikuttavat. 2000-luvulla kirkot kasvavat eteläisellä pallonpuoliskolla räjähdysmäisesti, koska se tapahtuu omin voimin, ei ulkopuolelta käsin. Kun ihmiset kuulevat Jumalan sanaa ei vain omalla kielellään, vaan myös omasta kokemusmaailmastaan käsin, se puhuttelee toisella tavalla.
Aluksi hätkähdyttänyt analogia Alkon ja kirkon välillä alkaa tuntua yhä enemmän järkeenkäyvältä. Alkon peruskonsepti on aina pysynyt samana, vaikka yrityksen toimintavat ja palvelukonseptit ovatkin muokkautuneet ajan saatossa. Samalla tavalla kirkonkaan ei tarvitse luopua ydinsanomastaan, vaikka se etsiikin uusia tapoja tehdä se eläväksi ja relevantiksi.
Kirkko ei ole olemassa itseään varten, vaan ihmisiä varten. Jos kirkko ei osaa kuunnella ajan kuluessa vaihtuvia ihmisten kysymyksiä ja puhua kieltä, jota he ymmärtävät, on se menettänyt pelin. Silloin se ei pyri palvelemaan vaan ohjailemaan. Perinteisen hierarkian ja hierarkkisen ajattelun ei oikeastaan pitäisi kuulua kirkkoon, vaikka se sinne onkin juurtunut inhimisillisestä vaikutuksesta. Näin ei pidä olla teidän keskuudessanne, muistuttaa Jeesus edelleenkin. Joka haluaa päätösvaltaa ja vaikutusvaltaa, olkoon toisten palvelija. Hyvä palvelija kuuntelee enemmän kuin puhuu. Hyvä palvelija tarkkailee ympäristöään ja niitä, joita palvelee, jotta hän näkee heidän tarpeensa ja osaa vastata niihin oikealla tavalla. Se koskee meitä sekä yksilöinä että yhteisöinä.
saarna Hampurin merimieskirkossa laskiaisena 2018
Päivi Vähäkangas 